While cleaning my flat this week, I opened a box full of papers and made a very particular discovery. It was an essay that I wrote for my final exam in Finland 18 years ago. I remembered my dad giving it to me few years back, after one of the retiring teachers confessed she had it for years on the class room wall as an example for other students on how to get the perfect score.

Fascinated, I started reading it.

My jaw dropped. It gave a deep insight into the soul of the person who I was back then. Before I had experienced the world. Before I got wrapped around the business and “realities” of life. An artist.

I hope it will bring you as much joy as it did to me. Enjoy!

(original Finnish version is below)

Taste of life:

Small dots on the stave, a patter of random sounds, inviting sound of the drums – a phenomenon that we call music. Notes, instruments and songs fascinate us, intoxicate us and seduce us, by wrapping the listener into a soft, warm burst of melody where time, place and worries lose their meaning.

Music makes us laugh, cry, rage and dream. It unites nations and makes us believe in something larger. Yet there’s always a conflict between generations regarding music and unconsciously even our own taste of music changes. Why?

When I compare my current favourite songs with the ones from few years back, I’m shocked. What happened to the small teenage princess shining in the disco lights, who hated slow songs and raved in the rhythm of the thumping beat? What happened to the big-eyed little girl, who cried her loneliness and ugliness while listening songs full of sadness and angst? Where are the innocent primary school pupil, who loved Beatles and classical songs, and the toddler full of joy, who loved nursery rhymes more than anything? Where are they now?

Something inside me dies. I understand that I’ve lost something important and beautiful. I’ve never forgotten the music, but only now I realise that I can’t go back. I’m not a child anymore. Music controls my life, it spins around my choices. I don’t remember the causes and effects from my childhood, only the dreams and the music. I cry softly. What happened to the innocence?

Through-out our lives we’re searching for something deeper, something that touches our souls. The small, bright-eyed creature of our childhood yearns for laughter and joy, and loves silly words, melodies and performers. Life is constant play. In school-age our musical tastes start to separate slowly – a lonely, rejected child finds comfort in calming music, while the popular kids scream after their idols and pretend to be older than they really are.

But have the latter ones really lost their heart to the music or are they only trying to fit in with the crowd? Does bullying and rejection mature the child and reflect also in her choice of music? “Life teaches“, they say. Does it shape also our taste, not only our personality?

During the puberty everything feels horrible. Sometimes the world seems to crush on our shoulders and sometimes we laugh without reason. The nights are the worst. We crawl under the blanket, tears streaming down our face, and listen to the sad, heavy songs and sob out of self-pity. Outside our home we pretend to be cheerful and jump in the rhythm of the happy pop-music. Except if we’re one of the rebellious, sad creatures dragging themselves around, with black hair and lips. The bad state of mind and pain burst out as aggressive music. Life is full of chaos. The music you listen to changes according to your mood. Nothing lasts.

When we become an adult, we need to make choices, even in terms of music. We have to select our style and stick to it. But I can’t do that myself, because the music lives in me and I live in the music. I’m not ready yet. I develop with the music, my choices are tied to it. I can’t say that I only love rap, pop, rock or love songs. I wouldn’t only lie to the person who asks, but I’d lie to myself. Maybe I’m insecure about my future. Maybe I can’t make the right choices. Maybe few years from now I will remember this moment and laugh at my naivety. Life is full of choices. Is music one of them?

Love, pain, failures and worries make us grow and toughen us. We drown our worries into the music, we search hidden meanings in it, and we select either a song that fits our situation in life or is a complete opposite. Music can bring suffering and hurt badly, if our values are questioned and the words are cruel. It has however also the power to heal people and the world. Injustice in the world shapes opinions, opinions shape music, music shapes people and vice versa. Nothing is as it seems and sounds like.

The music from decades ago might seem old fashioned to young people right now, but the message and the values are relevant also in the present day. Peace movements against the war in Irak remind us of the hippy-movement decades ago. Music plays an important role in the development of our society, and our musical taste matures during the changes. Music awakens memories, forgotten values and lost dreams – a waltz makes an old person remember teary-eyed their childhood during the war, and he’ll feel younger spiritually when listening to the music from his youth. For some people music is a way to find themselves, for some it’s a way to bury themselves under its blanket.

Will I be nostalgic when look back to my youth, when I hear an old, dear song, or will I find it ugly? Maybe I’ll forget the memories I associated with it, and sneer amused to my old musical taste. Or will I stop during the busy working day and get lost into the melody of a soft, sweet song that was playing when I got my first kiss? Maybe I’ll remember the tender feelings that were about to bloom and the trembling heart. Perhaps when I’m old I’ll select music from my youth to brighten up my memories. I’ll sing to my grand-children silly songs from my childhood. I stick to my memories. Circle closes.

We’re constantly growing and developing during the course of our life, also in terms of music. When we mature as a person, our musical taste also gets refined like a great wine or gets worse and weakens. It’s all about the quality of life. That, how we have lived our lives. Songs we relate to tell more about ourselves than we think. The value of the music doesn’t depend on the opinion of the critics or the circle of experts. Its value is tied to love, memories, feelings and dreams – everything that makes our lives worth living. Our musical tastes are different, so are our lives. Let’s not forget about that.

Original version in Finnish:

Elamanmaku

Pienia taplia nuottiviivastolla, satunnaisten aanien rapinaa, rumpujen kutsuva rytmi – ilmio, jota kutsumme musiikiksi. Nuotit, soittimet ja laulu kiehtovat meita, huumaavat meidat ja viettelevat meidat kietomalla kuulijansa pehmeaan, lampimaan savelryoppyyn, jossa aika, paikka ja murheet menettavat merkityksensa. Musiikki saa meidat nauramaan, itkemaan, raivoamaan ja uneksimaan. Se yhdistaa kansakuntia ja julistaa sanomaa. Sukupolvien valilla on kuitenkin jatkuva ristiriita musiikin suhteen, ja huomaamattamme oma musiikkimakumme muuttuu. Why?

Verratessani nykyisia lempikappaleitanu parin vuoden takaisiin, kauhistun. Mita tapahtui pienelle diskovaloissa viihtyvalle teiniprinsessalle, joka vihasi hitaita kappaleita ja riehuijumputuksen tahdissa? Mita tapahtui suurisilmaiselle pikkutytolle, joka itki yksinaisyyttaan ja rumuuttaan surua ja elamantuskaa huokuvien laulujen soidessa? Missa ovat viaton ala-asteelainen, jonka mielimusiikkia olivat Beatles ja klassiset kappaleet, ja iloahihkuva taapero, joka rakasi lastenlauluja yli kaiken? Missa he ovat nyt?

Jokin sisimassani kuolee. Ymmarran menettaneeni jotain tarkeaa ja kaunista. Musiikkia en ole kadottanut koskaan, mutta vasta nyt tajuan, etten voi kaantya takaisin. En ole lapsi enaa. Musiikki hallitsee elamaani, kieppuu valintojeni ymparilla. En muista lapsuudestani syita enka seurauksia, vaan unelman ja musiikin. Itken hiljaa. Mita tapahtui viattomuudelle?

Elaman varrella etsimme jotain syvempaa, jotain omaa elamaamme koskettavaa. Lapsuuden pieni, kirkassilmainen olento kaipaa naurua ja iloa ymparilleen ja rakastaa hassuja sanoja, savelmia ja esiintyjia. Elama on yhta leikkia. Kouluiassa musiikki vahitellen jakaantuu – yksinainen, hyljeksitty lapsi loytaa lohtua rauhoittavasta musiikista, kun taas suositut kirkuvat idolinsa perraan ja yrittavat esittaa vanhempia kuin ovat. Mutta ovatko jalkimmaiset menettaneet sydamensa musiikille vai yrittavatko he ainoastaan sulautua joukkoon? Kypsyttaako syrjinta lasta ja heijastuu samalla musiikin valintaan? “Elama opettaa”, sanotaan. Kouliiko se persoonallisuutemme ohella makujammekin?

Murrosikaisena kaikki tuntuu pahalta. Joskus maailma tuntuu romahtavan niskaan, ja joskus taas naurattaa ilman syyta. Oisin on pahinta. Kyynelten virratessa poskille kaperrytaan peiton alle ja kuunnellaan murheellisia, raskaita lauluja ja nyyhkytetaan itsesaalista. Kodin ulkopuolella esitetaan pirteaa ja hypahdellaan iloisen popin tahtiin, lukuunottamatta surullisen hahmon ritareita, jotka laahustavat hiukset ja huulet mustiksi varjattyina. Pahaolo purkautuu vakivaltaisena musiikkina. Elama on pelkkaa kaaosta. Musiikki vaihtelee mielialan mukaan. Mikaan ei ole kestavaa.

Aikuistuessa on aika tehda valintoja, myos musiikin suhteen. On valittava oma linjansa ja pysyttava siina. Itse en voi sita tehda, silla musiikki elaa minussa ja mina musiikissa. En ole valmis. Kehityn musiikin mukana, valintani sitoutuvat siihen. En voi sanoa rakastavani ainoastaan rappia, poppia, rokkia tai rakkauslauluja. En valehtelisi vain kysyjalle, vaan myos itselleni. Ehka olen epavarma tulevaisuuteni suhteen. Kenties en osaa tehda oikeita valintoja. Ehka muutaman vuoden kuluttua katson tahan hetkeen ja tuhahdan naiiviudelleni. Elama on taynna valintoja. Kuuluuko musiikki niihin?

Rakkaus, tuska, epaonnistumiset ja murheet kasvattavat ja kovettavat meita. Hukutamme huolemme musiikkiin, etsimme siita piilotettuja merkityksia ja valitsemme joko elamantilantemme mukaisen tai vastaisen kappaleen. Musiikki voi myos tuottaa karsimusta ja haavoittaa pahasti, jos arvomme kyseenalaistetaan ja sanoitus on julma. Silla on kuitenkin lisaksi valta parantaa seka ihmisia ja painvastoin. Kaikki ei ole sita, milta se nayttaa ja kuulostaa.

Vuosikymmenten takainen musiikki voi nuorista tuntua vanhanaikaiselta, mutta arvot ovat taas ajankohtaiset. Irakin-sotaa vastustavat rauhanliikkeet muistuttavat vahvasti hippi-liiketta kymmenia vuosia sitten. Musiikki nayttelee tarkeaa roolia yhteiskuntamme kehityksessa, ja musiikkimakumme kypsyy muutoksen mukana. Musiikki herattaa muistoja, unohtuneita arvoja ja kadonneita unelmia – vanha valssi saa vanhuksen kyynelsilmin muistelemaan sota-ajan lapsuuttaan, ja han tuntee nuorentuvansa hekisesti kuunnellessaan nuoruusaikojensa musiikkia. Joillekin musiikki on tapa loytaa itsensa, jotkut katkeytyvat sen vaipan alle.

Tulenko muistelemaan kaihoten nuoruuttani kuullessani vanhan, rakkaan kappaleen vai pidanko laulua rumana? Kenties unohdan siihen liittyvat muistot ja hymahdan huvittuneena entiselle maulleni. Vai unohdunko kesken kiireisen tyopaivan kuuntelemaan pehmeaa, suloista laulua, joka soi saadessani ensisuudelmani? Ehka muistan herkat, puhkeamaisillaan olevat tunteet ja varisevan sydamen. Kenties vanhuksena valitsen nuoruuteni musiikkia kirkastaakseni muistojani. Laulan lapsenlapsilleni lapsuuteni lauluja. Pistaydyn muistoissani. Keha sulkeutuu.

Elamankaaremme on jatkuvaa kehitysta musiikinkin saralla. Kypsyessamme ihmisina makumme hienostuu hyvan viinin lailla tai huononee ja heikkenee. Kyse on elamamme laadusta. Siita, miten olemme elamamme elaneet. Musiikin arvo ei riipu kriitikoiden mielipiteista tai taidepiireista. Se on kiinni rakkaudesta, muistoista, tunteista ja unelmista – kaikesta, joka tekee elamastamme elamisen arvoisten. Musiikkimakumme ovat erillaiset, niin ovat elamammekin. Alkaamme unohtako sita.